NUTA CUP VIE NUORET KADUILTA KENTILLE

Valmis, ennaltaehkäisevä ja osallistava nuorisotyön malli, joka täydentää kuntien nykyisiä palveluita ja tarjoaa matalan kynnyksen väylän liikkumiseen, kiinnittää nuoret yhteisöihin ja kaventaa eriarvoisuutta.

Työskennellessäni Organisoidun urheilun parissa näen, että merkittävä osa lapsista ja nuorista jää seura- ja harrastetoiminnan ulkopuolelle jo varhaisessa vaiheessa.

Nuta Cup vastaa tähän aukkoon ja uskon, että tällaiselle konseptille on todellista kysyntää.”

Erkka Westerlund


Toimintaa toteutetaan pitkin vuotta siellä missä nuoret jo ovat koulujen saleissa, nuorisotiloilla ja lähialueiden liikuntapaikoilla.

Nuta Cup ei ole vain yksittäinen tapahtuma, vaan kokonaisuus, joka etenee arjen kohtaamisista toimintaan ja yhteisöllisiin kokemuksiin. Toiminta mahdollistaa tehokkaan kiinnittymisen liikuntaan ja yhteisöihin.

Haluatko nähdä miten Nuta Cup toimii käytännössä? Katso kuva

Nuta Cup on suunnattu 7-18 vuotiaille lapsille ja nuorille, jotka haluavat liikkua, pelata ja olla mukana omalla tavallaan – ilman suorituspaineita tai vaatimuksia.

Mukaan tulemiseksi riittää, että haluat liikkua silloin tällöin ja olla osa porukkaa.

Nuta Cup on kaikille, mutta erityisesti niille, jotka eivät ole löytäneet paikkaansa perinteisessä seuratoiminnassa taloudellisista, sosiaalisista tai rakenteellisista syistä- ja kaipaavat tekemistä, porukkaa ja mahdollisuutta kuulua johonkin.

Kaduilta kentille arjessa

Nuta Cupin ydin rakentuu Kaduilta kentille- arkitoiminnasta, jossa liikutaan ja kohdataan ilman suorituspaineita.

Toiminta nojaa vapaaseen ja omaehtoiseen liikkumiseen, jossa nuorella on mahdollisuus osallistua ilman sitoutumisen, osaamisen tai kilpailun vaatimuksia.

Kaikkea ei rakenneta ohjatun toiminnan tai tietyn lajin varaan – tilaa jätetään myös spontaanille liikkeelle, kokeilulle ja sosiaaliselle kohtaamiselle.

Kuvittele pihapelit, mutta kunnollisilla välineillä hyvissä olosuhteissa.

Maksutonta Kaduilta kentille -arkitoimintaa Hakunilassa 7-17 vuotiaille.

Nuta Cup näyttäytyy eri tavoin eri toimijoille – valitse oma näkökulmasi.

Valmis ja ohjattu toimintamalli nuorten aktivoimiseen. Lue Lisää Kunnille

Mahdollisuus olla mukana tukemassa nuorten liikkumista ja osallisuutta. Lue lisää Yrityksille